27 kesäkuuta 2010

@ POSIO 1

Juhannusta juhlittiin perjantaina tällä mielellä. Umpitunnelissa oli sitten (tietenkin) pakko pyörähtää pienessä sievässä. Illalla paistettiin makkaraa ja juotiin siideriä; eli kaiken kaikkiaan ihan loisto juhannuspäivä!
Lauantaiaamu valkeni näin. Pienessä dagen-efterissä päätettiin kuitenkin olla reippaita ja lähteä Posion mökille. Ite en ollu paikassa koskaan käyny, mutta hellu on viettäny siellä osan elämästään.
Inkki-Iines lähti tietenkin reissuun mukaan. Ennen automatkaa annettiin pahoinvointilääkettä, joten matka sujui hyvin. Tässä hieman kuvia maisemista ja pieni episodi, mitä mökillä tapahtui.
Vasemmalla näkyy aitta jossa aiomme ensi yön nukkua. Oikealla näkyy päärakennus. Aitan vasemmalla puolella on pieni silta, josta pääsee mm. ulkovajaan. Iines käveli minun edessä sitä siltaa pitkin, jonka jälkeen se alkoi yhtäkkiä hankaamaan päätä maahan ja tassulla huitomaan oikeaa silmää. Pietin koiraa paikallaan ja huomasin, että se ei avannut toista silmää ollenkaan. Mie aattelin tietenki heti, että sillä on menny tikku silmään. Sitten Iines juoksi takaisin sillan toiselle puolelle ja alkoi kierimään maassa - sitten me huomattiin, että se yritti häätää ötököitä niin pois! Sitte huomattiin, että ei helkkari, ne on ampiaisia!!
Äkkiä juostiin kauemmas ja huudettiin Iines sinne. Mie kaappasin koiran syliin ja kiersin sillan kaukaa ja vein sen sisälle. Silmää se vielä aristi, mutta pystyi jo avaamaan sitä. Puolen tunnin sisällä silmän alle nousi isohko patti, joka selvästi johtui ampiaisen pistosta. Onneksi ei tullut pahempaa reagointia, kuten esimerkiksi pahaa turvotusta tai heikkoa oloa. Kyypakkaustakaan kun meillä ei ollut mukana. :/
Onneksi hellu kävi taistoon amppareita vastaan - naiset tietenkin kyhjötti sisällä kunnes taistelu oli ohi. Ampiaiset saatiin moottoriöljyllä hävitettyä ja tarinalla oli onnellinen loppu.
Iines-paralle piti illalla antaa vielä hellyyttä. Onneksi kuhmu laski silmän alta pois muutamassa tunnissa. Nyt mennään aittaan nukkumaan - saa nähdä piinaavatko sääsket meidän yöunta!

2 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Heips. Jotenkin ihmeen kummasti päädyin blogiisi ja olen huomannut alkaneeni seuraamaan sitä. Kiva blogi. Torniosta myös olen. Hanna :)

Henni kirjoitti...

Kiitos. :) Kävin tsekkaamassa myös sinun blogin ja olet kyllä todella taitava tekemään kaikenlaisia leivonnaisia! :) Ja ne metsäkuvat oli kauniita.