28 marraskuuta 2012

Uusi vuosi, uusi koti!

 Näyttäis vähän siltä että pieniin muuttopuuhiin joudutaan uutenavuotena! Meille nimittäin tarjottiin uutta asuntoa viereisestä talosta, eikä voitu kieltäytyä kun se oli kooltaan, pohjapiirrokseltaan sekä sijainniltaan just semmonen mistä ollaan haaveiltu jo kesästä asti. Alapuolella on ensin kuva meidän nykyisestä asunnosta sen sisustuksesta.
Nykyisessä asunnossamme on 42 neliötä ja uudessa tulee olemaan 53, eli 11 neliötä suurempaan asuntoon päästään. Vaikka näyttääki siltä että uuteen asuntoon menee just ja just meän entiset tavarat, niin sinne kyllä mahtuu paljon enemmänkin, sillä mittasuhteet ei oo oikein. Vaikka asuntotarjous ollaan hyväksytty, ei olla asuntoa käyty kuitenkaan vielä kattomassa. En siis ole varma, onko meidän asunto pohjapiirrokseltaan juuri tällainen vai onko se tämän peilikuva. Olen kyllä vieraillut yhdessä vastaavassa 53 neliöisessä asunnossa ja se oli aivan superkiva! Lisäksi säilytystilaa on huomattavasti enemmän kuin meidän nykyisessä asunnossa (esim. makuuhuoneessa on kaksi kaappia, eteisessä yksi ja kylppärissä kaksi kaappi enemmän). Hauiskin yksityiskohta asunnossa on se, että keittiön ja olohuoneen välissä olevassa väliseinässä on reikä, niinkuin ikkuna. Täältä voit kurkata minun tekemään suunnitelmaan, jonka tein ennenkuin muutettiin tähän nykyiseen asuntoon. Muutamia pikkujuttuja allaolevasta suunnitelmasta puuttuu, mutta eikait sole vakavaa. Nyt pitää yrittää malttaa odottaa uuttavuotta ja uutta kotia (niin, siis aivanku joulun odottaminen ei olisi jo piinaavaa tuskaa...) Jänskää!
Hox: suunnitelmassa lammas esittää Iinestä.

25 marraskuuta 2012

Kulunut viikko @ sali

MA = Maanantaina käytiin treenaamassa vähän tavallista aiemmin. Mentiin salille jo joskus yhen-kahen aikoihin, vaikka tavallisesti käydään salilla vasta illalla. Treeni meni kyllä ihan kiitettävästi, mutta välillä havahduin siihen että olin monta minuuttia istuskellu jossaki koneessa ja miettiny ihan omiani: sen vuoksi treenissä kesti melkein tunti vaikka liikkeitä ei ollut kuin seitsemän.
- kuntopyörä 10 min.
1. ylätalja leveä myötäote 5-6laattaa/3x10-12
2. ylätalja kapea vastaote 5laattaa/3x10-12
3. selän ojennus selkäkoneessa 5laattaa/3x14-15
4. kulmasoutu käsip. 5kg/3x10-12
5. penkkipunnerruskone 2laattaa+5lbs/3x10-12
6. vinopena vipuvarsikoneessa 5kg/3x8-10
7. peck deck 13.5kg+5lbs/3x10-12
53 min.

TO = Vitsi että oli ihan sikahyvä fiilis treenata! Tein hyvällä tahilla koko treenin ja jaksoin tosi kivasti muutenkin - ei tullu puolessa välissä semmosta plääh-oloa niinkuin viime viikon käsitreenissä. Ojentajat sain aivan superkipeiksi kun tein hieman eri tekniikalla ranskalaista punnerrusta kuin tavallisesti. Makuuasennossa nostin kädet ensin suoraan pystyyn, jonka jälkeen liikutin niitä suorana taaksepäin eli kohti päätäni. Liikkeessä pyrin pitämään kyynärpäät paikoillaan ja tanko kosketti juuri ja juuri otsan hiusrajaa.
- kuntopyörä 10 min.
1. pystypunnerruskone 3.25kg/3x10-12
2. viparit käsip. 2kg/3x12
3. takaolat kuminauhan avulla 3x12
4. ranskalainen punnerrus tangolla 10kg/3x12-15
5. ojentajat koneessa 5.5kg+15lbs-13.5kg/3x10-12
6. kick back käsip. 4kg/3x8-10
7. hauiskääntö tangolla 12.5kg/3x10-12
8. hammerkääntö käsip. 4kg/3x10-12
9. hauikset koneessa 5.5kg+15lbs/3x10
60 min.

PE = Salilla huomasin että sinne oli tullu pari uutta laitetta, ainakin vatsaprässi. En tällä kertaa ehtiny laitteita kuitenkaan testailemaan tai tarkemmin tutkiskelemaan, mutta ehkä ens viikolla sitten. Reiden sisentäjät ja loitontajat tuli treenistä pitkästä aikaa kipeiksi, mutta johtu ehkä siittä että tein ne vähän eri tekniikalla kuin ennen: aina toiston lopussa pysäytin liikkeen ja annoin sen hiljaa jarrutellen palautua lähtöasemiin.
- kuntopyörä 12 min.
1. etureisiojennus koneessa istuen 3laattaa-3laattaa+5lbs/3x10-12
2. takareisikoukistus 3laattaa/3x10-12
3. pohkeet seisten koneessa 22.5kg/3x13-15
4. reisiloitonnus koneessa istuen 40lbs/3x1 4-15
5. reisilähennys koneessa istuen 40lbs/3x13-15
40 min. 

17 marraskuuta 2012

Salipäivitykset vk 45+ 46

Viikon 45 LA = Viikko sitten lauantaina kävin salilla tekemässä vähän selkää ja kylkiä. Selkä mulla on ollu pikkusen kipeänä, joten ihan rennosti treenailin ja selälle tein vain yhtä liikettä. Lopun treenistä tein vatsoja ja kylkiä. Treenin lopussa yritin vähän vetreyttää selkää ja mm. pyrin ihan kevyesti notkistaan sitä ja palauttamaan takaisin suoraksi.
- kuntopyörä 10 min.
1. hyvää huomenta kahvak. 12kg/3x13-15
2. vartalonkiertäjät selällään maaten 3x10
3. vinot vatsat 3x10
4. lantionnostot 3x10
5. kylkitaivutus +12kg/3x12-15
+ extrana tein vähän selän notkeutta lisääviä liikkeitä
55 min.
Massin tilauksista uusin: 2 purkkia Omega3:sta ja kilon pönttö kreatiinia
Viikon 45 SU = Sunnuntaina oli muuten hyvä fiilis treenata, mutta yhtäkkiä kesken treenin iski hirveä väsy päälle. Ei ois millään jaksanu treenata ja halutti vaan lähteä kotiin. Olkapäät ja ojentajat sain treenattua ihan mallikkaasti, mutta väsy-ärsytys iski just ennen hauistreeniä - tein hauikset sitte supernopeaa enkä tosiaankaan jaksanu jäähä enää venyttelemään salille.
- kuntopyörä
1. pystyp. käsip. 4.5kg/3x12
2. pystyp. tangolla 7.5kg/2x12
3. takaolat käsip. 5lbs/3x11-12
4. ranskal. punn. tangolla 10kg/3x11-12
5. ojentajat käsip. ???? 4.5kg/3x10-12
6. ojentajapunn. pääntakaa kahvak. 6kg/3x10-12
7a. hammerkääntö käsip. 4.5kg/3x8-10
7b. hauiskääntö tangolla 10kg/3x9-12
8. hauiskääntö taljassa 3x12
53 min.

Viikon 46 TO = Jihuu, kävin piiiitkästä aikaa ostamassa kortin Arctic247:lle. Ostin nyt kuukausikortin, koska jouluksi meillä tulee kuitenkin lähettyä johonkin reissuun, joten ei olisi järkeä ostaa esim. 3 kk korttia kun joulun aikaan kerta en pariin viikkoon oo ees Rovaniemellä. Arcticille oli tullu uudet soutulaitteet ja joko tämän viikon lopulla on tullut uusia laitteita, tai sitten ne vissiin tulee ensi viikon alkupuolella. Tarkotuksena oli ensin että lähen käymään myös viikonloppuna salilla, mutta meille tulikin vieraita viikonloppuna yökyläilemään, joten jätin salireissut sikseen.. :) Ens viikolla sitte!
- juoksumatto 5 min.
1. takareisikoukistus koneessa istuen 3laattaa-3laattaa+5lbs3x10-12
2. etureisiojennus koneessa istuen 3laattaa-3laattaa+5lbs3x10-12
3. pohkeet seisten koneessa 22kg/3x13-15
4. reisiloitonnus koneessa istuen18kg/3x12-15
5. reisilähennys koneessa istuen18kg/3x13-15
45 min.

14 marraskuuta 2012

Villasukkaohje

 Minun mielestä kutominen on ihanaa! Saa lyödä aivot narikkaan ja tehä jotain tuottavaa. Muutama päivä sitten kudoin avomiehelle villasukat, joita tämä oli toivonut. Lankana käytin Novitan Nalle Four Seasons Kesä-lankaa, jossa kirjopinta syntyy kätevästi ilman langanvaihtoja. Tämä villasukkaohje on otettu Novitan lankakerän vyötteestä. Täältä löydät eri kokoisille sukille mitat - ja eikun vain kutomaan! Langan lisäksi tarvitset viisi sukkapuikkoa ja yhden virkkuukoukun (ei pakollinen, helpottaa lankojen päättelyä lopussa). Laurin kengänkoko on 42, mutta koska minun kudontakäsiala on aika löysää, loin ohjeen 52 silmukan tilalta 48 silmukkaa. Seuraava ohje on siis kengännumero 42:lle, mutta ohjetta mukauttamalla sukkamittojen mukaan saat helposti tehtyä sopivan kokoiset sukat.

Luo sukkapuikoille 48 silmukkaa (=varren silmukat) ja jaa silmukat tasaisesti neljälle puikolle (4x12). Kerroksen vaihtumiskohta on aina I ja IV puikon välissä - I puikko on siis se johon on luotu ensimmäiset silmukat ja jota alat kutomaan ensimmäisenä silmukoiden luonnin jälkeen. Neulo suljettuna neuleena joustinneuletta (2 oikein, 2 nurin) noin 14 senttiä.

 Aloita sileä neule (kaikki oikein) ja neulo neljä kerrosta. Aloita sitten kantatilkku: neulo I puikon silmukat oikein IV:lle puikolle ja jätä muut silmukat odottamaan. Tällöin IV:llä puikolla on 24 silmukkaa (=kantatilkun silmukat). Käännä työ, nosta 1. silmukka neulomatta ja neulo muut silmukat nurin. Käännä työ, nosta taas 1. silmukka ja neulo muut silmukat oikein. Toista näitä kahta kerrosta kunnes kantatilkun korkeus on 24 kerrosta (=kantatilkun kerrokset). Jatka samaa neuletta kuin aiemmin, eli IV puikon neuletta.

 Lepäämässä olleet II ja III puikon silmukat voi siirtää samalle puikolle, jotta saat tarpeeksi puikkoja käyttöösi. Jaa IV:n puikon 24 silmukkaa kolmelle puikolle, niin että jokaisessa on 8 silmukkaa (=kantatilkun silmukkajako kantapään kavennuksia varten). Neulo työn oikeasta reunasta 1. puikon kaikki silmukat oikein ja 2. puikon kaikki silmukat oikein viimeistä silmukkaa lukuunottamatta. Nosta 2. eli keskimmäisen puikon viimeinen silmukka, kudo 3. puikon ensimmäinen silmukka ja vedä nostettu silmukka neulotun silmukan yli. Tämä on ylivetokavennus. Tällöin 1. ja 2. puikolla on kummallakin 8 silmukkaa, mutta vasemmanreunimmaisessa eli 3. puikossa on vain 7 silmukkaa.

Älä kudo 3. puikon muita silmukoita, vaan käännä työ.

Nosta 1. silmukka neulomatta, neulo taas 2. puikon muut silmukat viimeistä lukuunottamatta. Neulo 2. puikon viimeinen ja 1. puikon ensimmäinen silmukka nurin yhteen. Tällöin silmukoita on jäljellä 1. puikossa 7 kpl, 2. puikossa 8 kpl ja 3. puikossa 7 kpl. Käännä taas työ, nosta keskimmäisen puikon 1. silmukka neulomatta ja jatka tätä niin kauan, että reunimmaisilta puikoilta (1. ja 3. puikko) on silmukat loppuneet ja 2. puikossa on jäljellä 8 silmukkaa. Aina oikein kudottaessa tulee ylivetokavennus ja nurin kudottaessa kaksi silmukkaa kudotaan nurin yhteen.

 Näin muodostuu kantapää. IV:lle puikolle on jäänyt nyt siis yhteensä 8 silmukkaa.

 Poimi kantalapun vasemmasta reunasta vapaalle puikolle 12 silmukkaa (=kantatilkun reunoista poimittavat silmukat). Poimi myös kantalapun oikeasta reunasta vapaalle puikolle 12 silmukkaa. Kudo kerros sileää neuletta ja siirrä IV:n puikon 8 kantasilmukasta 4 toiselle ja 4 toiselle puikolle, joihin nostit vasta työn reunoista 12 silmukkaa. Tällöin IV:llä puikolla on 12+4 eli 16 silmukkaa ja I:llä puikolla 12+4 eli 16 silmukkaa. Voit myös siirtää II+III puikkojen 24 silmukkaa kahdelle puikolle, jolloin sinulla on seuraavan verran silmukoita: I puikolla 16 kpl, II puikolla 12 kpl, III puikolla 12 kpl ja IV puikolla 16 kpl. Nyt voit aloittaa kiilakavennusten teon. Neulo I puikon 2 viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja IV puikon 2 ensimmäistä silmukkaa ylivetäen yhteen. Tällöin puikkojen, joissa on 16 silmukkaa, silmukat vähenevät viiteentoista. Neulo yksi välikerros ja tee kavennukset kuten edellä. Neulo sitten kaksi välikerrosta, tee kavennuskerros, kolme välikerrosta ja niin edelleen, kunnes myös I ja IV puikoilla on kummallakin 12 silmukkaa. Sitten joka puikolla on 12 silmukkaa ja silmukoita on samanverran  kuin alussakin, eli 48 silmukkaa. Lopeta sitten kavennukset ja jatka sileää neuletta kunnes pikkuvarvas peittyy ja pohjan pituus on 20 senttiä (=pohjan pituus ennen kärkikavennuksia).

Seuraavaksi voit tehdä kärkikavennukset. Tee I ja III puikon lopussa ylivetokavennus sekä II ja IV puikon alussa kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tällöin silmukat vähenevät jokaisella kavennuskerroksella yhteensä neljällä. Tee tällaiset kavennukset joka toinen kerros, kunnes joka puikolla on jäljellä kuusi silmukkaa. Tee sen jälkeen kavennukset joka kerroksella.

 Kun työssä on jäljellä 8 silmukkaa, voit aloittaa työn päättelyn. Ota avuksesi virkkuukoukku.


Katkaise lanka, mutta jätä sitä n. 15 senttiä. Vedä lanka I puikon 1. silmukasta lenkiksi ja vedä sitten lanka kokonaan lenkin läpi. Kiristä. (Katso kaksi ylläolevaa kuvaa ja yksi allaoleva kuva.)


 Tee näin joka silmukalle, kunnes ne loppuvat.

Päättele langanpäät hyvin. Tadaa, valmista tuli!

11 marraskuuta 2012

Siskon syndet

 Siskoni Miina täytti tänään vuosia! Laurin kanssa mentiin Miinan ja sen avomiehen tykö päivällä kakkukahville: tarjolla oli juustokakkua ja suklaamoussekakkua. Mmmmm, kakkua! Olinki haaveillu jo useamman päivän suklaamoussekakusta ja nyt siskokulta oli sitä tehnyt - tosin toiveistani tietämättä :D Pieni lahjakin oltiin toisen siskoni kanssa Miinalle hankittu: uusi Mymmelin Äiti-muumimuki ja hieman jo joulusta muistuttavia keittiöpyyhkeitä.

07 marraskuuta 2012

Jouluostossuunnitelmia

Vaikka jouluun ON vielä aikaa, niin siltihän saa vähän suunnitella joulujuttuja, vai mitä? Kerta pipareitaki on tullu jo leivottua, niin aivan hyvin voi pikkuhiljaa alkaa keskittymään kodin joulusisustamiseen.. Ikean, Rustan ja Jyskin sivuilta bongailin aika kivoja joulujuttuja! Kuvat osoitteista: ikea.se, rusta.se ja jysk.fi.
Ikea HEMSJÖ-kynttilät 15kr/4kpl (ei myynnissä Suomessa)
Pari vuotta sitten ostin Haaparannan Rustasta pienet adventtikynttilänumerot, jotka voi helposti lätkästä kyttilöiden kylkiin kiinni (täältä voit kurkata millaiset ne oli). Ehkä olisi taas tänä vuonna aika fiilistellä joulua joka adventti? Sitä varten tarttis neljä kynttilää.
 Ikea HYACINTHUS-ruukkukasvi 9kr/kpl tai 0.99€/kpl
En oo mikään erikoinen viherpeukalo, mutta josko saisin joulun yli pietettyä yhen hyasintin elossa. Ehkä?
Ikea JULMYS-lahjapaperirullat 15kr/kpl tai 2.99€/kpl
  Lahjapaperiakin pitäisi ostaa! Mulla taitaa olla kaapissa vaan yhden tai kahdenlaista, joten se puoli taitaa kaivata kipeästi vähän uudenlaista ilmettä. Tai sitte perhe saa heti tietää että mikä paketti on tullu multa, ku kaikki on paketoitu samanlaiseen paperiin...
 
Ikea JULMYS-kynttiläkippo 19kr tai 0.99€/kpl
Viimeksi kun olin ikeassa jo vähän pyörittelin näitä kippoja käsissäni, mutta en sitten ostanut. Jäin niitä myöhemmin miettimään, että olisiko sittenkin ehkä pitänyt. Nämä on kyllä suloisia, mutta tulisiko niitä käytettyä sitten enää joulun jälkeen vai onko ne vähän turhan äk-söpö-blingejä? Näyttävät muuten hieman vanhanaikasilta juomalaseilta. 
Rusta JULPAPPER-lahjapaperia 9.90kr/kpl
 Monet joululahjapaperit on tosi ällöjä, kaikki on punaisia ja niissä on tonttuja (ei sillä että punaisessa värissä tai tontuissa ois mitään vikaa, muttakun niitä on joka paikassa), joten minun mielestä tämä joulukuusilahjapaperi on tosi söpöä.
 Rusta GLASTRÄD-lasiset kuuset 149kr/3kpl
Kuuset ovat korkeuksiltaan 18, 29 ja 38 cm eli aika hyvän kokoisia. Vaikka en yleensä pidä mistään koristehärpäkkeistä, niin nämä on kyllä aika ihanat! Mihinkähän nuo sitten laittaisi? Ei ehkä olohuoneen pöydälle ku nuo on sen verran isot, mutta toisaalta ei myöskään lattialle kun ovat sen verran pienet... Eteisen lipaston päälle ehkäpä?
Rusta ADVENTSSTJÄRNA SNÖ-adventtitähti 49kr
Näitä on myynnissä myös erivärisiä, mm. pinkkejä ja liiloja, mutta kyllä tämä on kaikista hienoin. Mulla on joskus aikoinaan ollu tämäntyyppinen adventtitähti tumman harmaana, mutta se taisi mennä rikki.
Rusta SNÖTRÄD-koristepuu 199kr
Puun korkeus on 45 senttiä ja jos tietäsin mihin ihmeeseen tämmösen voisin laittaa, niin kävisin sen ostamassa. Puuhun on kiinnitetty 24 led-lamppua, joten se myös valaisee. Parvekkeella tuolle ois hyvä paikka, mutta harmi vaan se on tarkotettu vain sisäkäyttöön.
  Jysk DOLOMIOS-lyhtylajitelma 10.99€/kpl
Karsastan vieläkin hieman tämmösiä koriste-esineitä ja kynttilähommeleita, jotka on niin joulusia, että niitä ei voi talvea lukuunottamatta muina vuodenaikoina käyttää. Mutta toisaalta oishan tuomonen pikkuinen talo silti aika söpö? Varsinki tuo oikeanlaitimmaisin. Leveys 10, pituus 13 ja korkeus 20 cm, eli ei nämä kuitenkaan hirveän isoja ole.
 Jysk VALHAL-leipäkori 3.99€/kpl
Meillä ei oo leipäkoria. En kyllä tiä tarvittaisko me, ei me hirveästi syödä leipää. Niin ja sitä paitsi leipä kuivuu tämmösessä korissa jos ne leipäviipaleet ei oo pussissa. Niin enkä muuten vieläkään hirveästi tykkää tämmösistä jouluhömpötyksistä, mitä ei voi käyttää sitten esim. kesällä.
Jysk CUBIS-kori 4.99€/kpl
No entäs tämmönen leipä-/hedelmäkori sitten? Jos tuon ruudullisen nauhan irrottais joulun jälkeen, niin sittenhän tuota vois käyttää vuoden ympäri. Ehkä sitten joskus kun meillä on iiiiiso keittiö jossa on paaaaljon tilaa, niin ostan meille leipäkorin - nyt se ei nimittäin mahtuis yhtään mihinkään.

05 marraskuuta 2012

Teevaraston täyttämistä

 Meän teepussilaatikko oli päässy tyhjenemään, joten päätin kauppareissulla ostaa vähän uudenlaisia teepusseja. Ensin etsin käsiini paketillisen uutta Muumi-teetä, joka sisältää neljää eri makua: Olet ihana (metsämansikka), Kyllä minä tiedän! (sitruuna), Muumimamman voimajuoma (raparperi & mansikka) ja Tsemppiä! (mustikkamuffinssi).
 Muumi-teen lisäksi ostin toisenkinlaista Nordqvist-teetä. Teetaivas-paketissa on neljää erilaista teetä: Sadepäivän ilo (ananas, mansikka, kirsikka & vadelma), Uskollinen ystävä (persikka, appelsiini & ananas), Viisasten tee (granaattiomena, manskka & sitruuna) ja Karibian aurinko (aprikoosi, ananas & passionhedelmä).
Nyt on teevarastot täytetty taas vähäksi aikaa. Aamulla kelpasi juoda muumimukista muumiteetä :)

03 marraskuuta 2012

Perjantain sitsit



HUH! Eilen olin sitsaamassa opiskelijatovereiden kanssa iltakuudesta puoli yhteentoista, eli suunnilleen neljän ja puolen tunnin ajan. Sitsit olivat fuksisitsit, joissa paikalla oli ainejärjestöistä lähinnä Remburssin, Cartelin ja Lyhdyn jäseniä. Härskejä juomalauluja tuli laulettua montakymmentä kappaletta, ja nyt on ääni hieman painoksissa. Ihan sikahauskaa oli! Vaikka sitseissä oli myös Halloween-teema, en ollu kuitenkaan ainut joka ei ollu pukeutunu teeman mukaisesti. Meinasin ensin laittaa minun Minni Hiiri-korvat päähän ja piirtää mustan hiirennenän naamaan, mutta ajattelin sitten että ehkä Minni Hiiri ei niin liity Halloweeniin - tämä huoli oli kyllä aivan turha, sillä sitsaamassa oli mm. leijona, Saksikäsi Edward, noita ja pari mustaa enkeliä. Ruokana sitseillä oli pizzaa! Koska vanhan perinteen mukaan toast master on epäonnistunut jos pääruoka on vielä lämmintä syötäessä, oli laulua ja ohjelmaa niin paljon, että mullakin meni varmaan 20-30 minuuttia ennenkuin sain oman pizzapalani syötyä.


Kuvassa toastien pöytä tauon aikana. Ne jotka ei oo sitseillä koskaan käyneet, niin hieman säännöistä oon kertonu jo sitsien a-b-c-postauksessa, mutta tässä vähän niitä lisää: kun kuulet toastien kellon, lopeta syöminen ja juominen ja ole hiljaa. Kun joku esiintyy, ole hiljaa. Saavu sitseille ajoissa. Älä nouse pöydästä ilman lupaa. Puhua ja keskustella saa muiden kanssa, mutta jos sinulla on esimerkiksi laulutoive, nosta kätesi ylös, odota että saat puheenvuoron, nouse seisomaan, esittele itsesi ja sen jälkeen esitä asiasi. Ole aina toasteja kohtaan kohtelias äläkä koskaan arvostele heidän toimintaansa. Kaikista sääntörikkeistä rangaistaan. Ja lopuksi vielä: heittäydy mukaan täysillä ja nauti olostasi! 

 
Nyt minä alan keskittymään pakkaamiseen, sillä lähetään useamman päivän Tornio-Oulu-reissuun. Hei hei!

01 marraskuuta 2012

Salipäivitykset

KE = Maanantaina olin vaalihommissa töissä ja tiistaina olin muuten vaan niin piipussa, ettei treenaaminen maistunu. Keskiviikon ja torstain treenit meni ihan mallikkaasti, mutta en kumpanakaan päivänä jaksanu jäähä venyttelemään treenin jälkeen - plaah. Keskiviikon treeni meni hyvin, vedin yheksän eri liikettä tasan 60 minuutissa. Ojentajat tuli kipeiksi ja hauikset tosi kipeiksi. Myös olkapäissä näkyy painetta ja neki on nyt treenin jäljiltä aika voimattomat.
- crosstrainer 10 min.
1. ojentajat taljassa 3x10-11
2. ojentajapunnerrus pään takaa käsip. 6kg/3x11-12
3. kick back käsip. 10lbs/3x10-12
4. pystyp. käsip. 10lbs/3x12
5. takaolat käsip. 2.5lbs/3x12
6. viparit käsip. 5lbs/3x10-12
7. hauikset tangolla penkissä 7.5kg/3x13-15
8. hammerkääntö käsip. 10lbs/3x8-9
9. hauisveto taljassa 3x8-10
60min.

TO = Ei vitsit että meinas mennä hermot salilla. Ylätalja on joku ihan vanha ja huono, sen kans piti taistella ja se kolisi ja rämisi ihan miten sattu. Arg! Myös samassa laitteessa oleva alatalja ei oikein halunnu ruveta yhteistyöhön minun kans vaan jumitteli miten sattui. Hmh. Onneks kaikki kahvakuulalla ja käsipainoilla tehtävät liikkeet menikin sitten ihan nappiin. Tällä viikolla ei varmaan tuukkaan enää käytyä salilla, lauantaina lähetään Tornioon ja sunnuntaina Ouluun. Perjantai-iltana oon menossa sitseille, mutta aattelin että jos jaksan niin kotona voisin päivällä tehä vähän vatsoja ja muutenkin jumppailla. Oulussa voisi käydä sitten ensi viikon alusta treenailemassa Pyrkällä ja Torniossa puolestaan voisi käyä BodyCenterissä tai EuroGymillä.. En muuten malta oottaa että pääsen sitte Tornio-Oulu-reissun jälkeen takas Rolloon treenaileen: viikolla 47 Arcticille tulee vaikka mitä uusia laitteita, jee!
- kuntopyörä 10 min.
1. ylätalja leveä myötäote 20kg/3x9-12
2. alatalja kapea myötäote 15kg/3x12-13
3. hyvää huomenta kahvak. 12kg/3x14-15
4. kulmasoutu käsip. 6kg/3x10-12
5. penkkip. käsip. 10lbs/4x12-15
6. levitys käsip. 5lbs/5x14-18
50 min.