04 tammikuuta 2015

Gluteeniton ja sokeriton tammikuu

Jouluna tuli sen verran ahdettua kupua täyteen leivällä, suklaalla ja muilla herkuilla, että päätettiin laittaa kerralla piste tälle höpösyömiselle. Uuden vuoden lupauksena minulla ja miehelläni (tyttäremme Minni on hommassa mukana, mutta ei niin tiukasti, söi jo kerran kylässä rieskaa) on seuraavaa: koko tammikuu ollaan tipattomalla, gluteenittomalla ja sokerittomalla.
***
Piece of cake, eikö vaan?


Ajateltiin aluksi olla viljattomalla, mutta koska mies käy sen verran paljon puntilla että hiilihydraattejakin on saatava, vaihtui viljaton gluteenittomaan - kiellettyjen listalla ovat nyt siis vehnä, ohra ja ruis sekä myöskin kaura. Koska syömme jonkin verran riisiä, ei voida puhua täysin viljattomasta. Myös maissijauhoja on tullut käytettyä leipoessani näkkileipää. 


Mitä sitten syömme?
Kananmunia, lihaa, kanaa, kalaa, kasviksia, vihanneksia, jonkin verran perunaa ja riisiä, hedelmiä, pähkinöitä, palkokasveja, itsetehtyä leipää sekä monia erilaisia maitotuotteita.
***
Aamiaiseksi voi syödä vaikkapa riisipuuroa, keitettyjä kananmunia tai pilkottua banaania, appelsiinia, päärynää tai vaikkapa yhtä uusista lemppareistani, nimittäin hunajapomeloa. Minun ja Minnin lemppariherkkua on raejuusto ja marjasoppa.


Entäs lounaaksi tai päivälliseksi?
Uunilohta tai vaikkapa kermaista kalakeittoa. Salsaseitiä ja riisiä, tai sitten salaatinlehti-burritoja, kaalipataa, jauhelihapullia ja lohkopottuja, riisiä ja tonnikalaa, hernekeittoa, karppilasagnea tai chili con carnea.


Entäs sitten iltapala?
Dippivihanneksia ja hyvää dippiä, nistin lärpäkkeitä (googleta, ihan parhaita!) tai vaikkapa turkkilaista jogurttia ja marjoja. Ja lisää niitä hedelmiä ja pähkinöitä.


Nyt on käynnissä siis päivä nro 4 ja sekin on kohta ohitse.
Ensimmäinen päivä oli vaikein. Ei meinannut keksiä mitään syömistä, pakastimeen piilotettu uuden vuoden tuoren patonki vaan huhuili sieltä nimeäni koko ajan. Kun ekasta ja tokasta päivästä selviää, kaikki helpottuu.


Alkuun tuntuu, että ei ole mitään syömistä ja mieleen tulee vain ruokia mitä ei saa syödä. Lisäksi paria ensimmäistä päivää varjosti hirveä nälkä - aivan sama mitä söi ja kuinka paljon, niin nälkä oli. Puolen tunnin kuluttua ruokailusta halutti vetää banaani nassuliin ja pikasesti. Keho taitaa viestittää, että hei nyt ei tullu niin korkeat verensokeri-/insuliinitasot ku normisti, että voitko vetasta vielä jonku pullan niin ollaan sitte OK?
Nyt olo on kuitenkin hyvä, parempi kuin ennen. Vaikka söis mahan ihan täyteen, niin ei tule semmosta ällöttävää ähkyä, että joka paikkaa turvottaa. Nälkäkin pysyy nyt hyvin poissa.


Karppaamiseen verrattuna tämä on helppoa, tai ainakin helpompaa. Karppaamisessa olisi pitäny jättää hedelmät, peruna ja riisikin vielä pois. Tämä ei tunnu siltä, että ruokavaliosta tulisi rajoitettua mitään pois, vaan ennemminkin siltä, että ruokavaliota on nyt puhdistettu ja enemmän tulee syötyä tuoretuotteita kuten hedelmiä - johtunee varmasti siitä, että leipää ei saa syödä.


No mites sitte se sokeri?
Sovittiin, että ketsuppia ja muita kastikkeita saa syödä, mutta lisättyä sokeria tai makeita herkkuja ei. Tavallisestikaan ei käytetä yhtään makeutusaineita, eikä myöskään nyt. Kiellettyjä ovat kaikki karkit, suklaat, pullat, jäätelöt, lätyt, vohvelit, leivonnaiset sekä muut jälkkärit - eli ne ilmeisimmät sokeripommit.



Ja se tipattomuus?
Mulle tipattomuus on maailman helpoin asia. Olin Minniä odottaessani plus imettäessäni yli 24 kuukautta täysin ilman alkoholia, joten kuukausi menee tuosta vaan. Tai oikeastaan yli kolme kuukautta - ootte kai kuulleet ylen 100päivää -kampanjasta, jossa haastetaan ihmisiä olemaan yli 100 päivää juomatta? Ja hei, jos Matti Nykänen pystyy siihen, niin niin pystyt sinäkin!



Ihanaa vuoden alkua kaikille!
Toivottavasti muidenkin uuden vuoden lupaukset on lähteneet rullaamaan 
hyvin ja että ne tulee toteutettua! ☺

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno uudenvuoden lupaus! Tsemppiä loppu kuukauteen. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvältä kuulostaa, juurikin tuo puhdistus. Se olisi itse kullekin hyväksi välillä. Itse olen samoilla linjoilla, en kuitenkaan gluteenitonta. Lähtee se inhottava mähötys-olo. Ja voihan sitä jatkaa tammikuun jälkeenkin jollain asteella miten hyväksi näkee. 😊

Henni kirjoitti...

Kiitos molemmille! ☺ Nyt onkin hyvä opetella kuukauden ajan syömään enemmän kasviksia ja hedelmiä, niin tulee varmasti tämän kuukauden jälkeenkin vielä niiden syömistä jatkettua. Nyt ruoanlaittokin on vähän monipuolisempaa kuin ennen kun ei voi aina laittaa sitä "samaa vanhaa" ruokaa, kuten spagettia ja jauhelihakastiketta tai lasagnea tai tonnikalapastaa.. ☺