28 huhtikuuta 2015

Vappumunkit


Vadelmahillolla täytetyt vappumunkit (20 kpl)

1 pss kuivahiivaa
2,5 dl maitoa
1 muna
7,5 dl vehnäjauhoja
1 tl kardemummaa
1 tl suolaa
1 dl sokeria
100 g voisulaa
lisäksi paistamiseen munkinpaistorasvaa 500 g

Sekoita kuivahiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää muna, sokeri, suola, kardemumma sekä reilu puolet jauhoista. Alusta taikinaa käsin tai koneella. Lisää voisula ja loput jauhot, vaivaa vielä vähän aikaa. Anna taikinan kohota 1-2 tuntia.
Pyörittele taikinasta pieniä palloja ja anna niiden kohota leivinliinan alla vielä reilun tunnin ajan. Laita rasva lämpiämään kattilaan. Itse laitoin levyn nelostasolle lämpiään, kuumenemisessa meni ehkä parikymmentä minuuttia tai puolisen tuntia. Kokeile taikinapallerolla rasvan kuumuus, rasvan tulisi olla 180°C. Jos taikina painuu pohjaan, on rasva liian kylmää. Jos taas taikina tummuu liian nopeaa ja jää sisältä raa'aksi, on rasva liian kuumaa. 



Laita kulhon pohjalle muutama arkki talouspaperia. Nostele reikäkauhalla tai esim. kahen haarukan avulla paistetut munkit papereiden päälle jotta ylimääräinen rasva valuu pois. Laita muovipussiin sokeria ja nosta kuuma munkki pussiin. Pyörittele kunnes sokeria on joka puolella. Anna munkkien hieman jäähtyä ja leikkaa niihin terävällä veitsellä kapea mutta syvä viilto. Pursota vadelma-(tai muuta)hilloa munkkien sisään. 


Nauti kylmän maidon kanssa! 
Ihanaa vappua ♡ 

Ei kommentteja: